EAT Sveitsi - Voisiko vähemmän olla enemmän?

Wildegg Castlen risteytyslypsylehmät ruokintakatoksessa.

Luomuasiantuntijat eri Euroopan maista ovat jo neljä kertaa kokoontuneet pohtimaan valkuaisruokinnan toteutuksen eri vaihtoehtoja luomukotieläintiloilla. Suomessa kesällä pidetystä tapaamisesta voit lukea Luomulehdestä 4/2013. Viimeisin tapaaminen pidettiin marraskuussa Sveitsissä, missä päiviä isännöi paikallinen luomututkimusasema FiBL. Sveitsin esimerkin innoittamana osallistujat pohtivat väkirehun käyttömääriä eri eläinryhmille sekä mahdollisuuksia omavaraisuuden lisäämiseen tila- ja aluetasolla.

Maidontuotantoa karkearehulla

Sveitsissä suurin osa luomutuotteista tuotetaan BioSuisse-merkin alla, jonka tuotantoehdoissa on nautojen maksimiväkirehumäärä 10% kuiva-aineen syönnistä 12 kuukauden jaksolla. Lihanaudoille väkirehua ei juuri käytetä ja moni maitotiloistakin on valinnut strategiakseen syöttää vain karkearehua. Osa säilörehusta on maissisäilörehua, mutta sen osuus ei ole kovin merkittävä. Osasyynä väkirehujen pois jättämiseen on niiden kotimaisen tuotannon puute ja korkea ostohinta.

Korkean keskituotoksen sijaan tilat Sveitsissä tavoittelevat pitkäikäisiä ja terveitä lehmiä. Ensimmäisellä vierailemistamme tiloista oli korkea keskipoikimakertojen määrä ja vanhin tiineistä lehmistä jo 17-vuotias. Tila on tietoisesti vähentänyt väkirehun määrää. Aiemmin sitä kului 500 kg ka/lehmä/vuosi ja keskituotos oli 7200 kg EKM/vuosi, mutta isäntä ei ollut tyytyväinen eläinten terveyteen. Nyt väkirehua annetaan keskimäärin 165 kg ka/lehmä/vuosi. Vaikka keskituotos on enää 6500 kg EKM/vuosi, on tilalla useampi satatonnari. Lehmät tiinehtyvät hyvin, poikimavälin ollessa tasan vuosi. Utaretulehduksia on 60-lehmän karjassa ollut viimeisen vuoden aikana kolme, joista yhtä on jouduttu hoitamaan antibiooteilla. Tilan uudistusprosentti on hyvin alhainen ja liharotusiemennyksiä käytetään paljon. Koska vasikoillekaan ei juuri anneta väkirehua (vain 150 g/pv ), huolehditaan riittävästä kasvusta juottamalla niille maitoa 5 kuukauden ikään saakka.

Toisella kohdetiloistamme oli väkirehun syötöstä lehmille luovuttu kokonaan jo vuonna 2010. Tilan 30 lypsylehmää ovat simmental-rotuisia ja tuottavat keskimäärin 5600 kg EKM/vuosi. Utaretulehdusten hoitoon ei tilalla ole käytetty antibiootteja kolmeen vuoteen. Kumpikin tila on aktiivisesti parantanut karkearehun laatua käyttämällä monipuolisesti eri palkokasveja. Molemmilla on hyvin alhaiset lääkintä-, uudistus- ja ostorehukulut.

Millä märehtijöitä ruokitaan?

Ajatuksia herättävää on, että 1/3 maailman viljasadosta ja vielä enemmän maissista syötetään tuotantoeläimille. Niiden suurin kuluttajaryhmä on märehtijät, joiden ylivoimaisin ominaisuus olisi kuitenkin kyky muuntaa nurmikasveja ihmisravinnoksi kelpaavaan muotoon. Tähän liittyen Sveitsissä 2008-2011 olleessa  Feed no Food –hankkeessa keskityttiin tutkimaan väkirehuannosten vähentämisen vaikutusta lehmien maidontuotantoon. Lopputulemana todettiin, että kun karkearehun laatu saatiin pidettyä hyvänä, edes 24%:n lasku väkirehuannoksessa ei vaikuttanut merkittävästi maidon pitoisuuksiin. Maitomäärän alenema kompensoitui pienemmillä rehukustannuksilla. Suomessa vastaavaa tutkimusta on tehty vain laidunkauden ruokinnalla, mutta pidempiä kokeita on ollut Ruotsissa ja Norjassa.

Luomuasiantuntijoiden välisessä keskustelussa todettiin, että nautojen ruokinnan kallein osa on aina valkuaisrehu ja sitten muu väkirehu. Niitä käytetään kuitenkin yleisesti paljon enemmän kuin Sveitsissä. Tuijotammeko tuotosta vai tulosta? Saadaanko ostorehukustannukset todellisuudessa maksettua paremmalla liha- tai maitotuotoksella? Missä menee taloudellinen optimi? Onneksi meillä Suomessa on tähän maitopuolella käytössä hyvä työkalu, kun talous- ja tuotosennusteita voidaan laskea tilakohtaisin tiedoin KarjaKompassilla.

Asiantuntijoiden jatkokehittelyyn otettiin ajatus etsiä keinoja ruokinnan omavaraisuuden nostamiseen ja siten taloudellisen tuloksen parantamiseen kaikilla luomunautatiloilla. Tapauskohtaista on, pyritäänkö tavoitteeseen siirtymällä täysin karkearehuruokintaan, alentamalla väkirehumäärää ja jättämällä pois erilliset valkuaisrehut vai tehokkaammalla paikallistason yhteistyöllä väkirehun tuotannossa. Kaikissa vaihtoehdoissa tärkeimmäksi nousee karkearehun laadun kehittäminen.

Kirjoittaja on luomun erityisasiantuntija Pirkko Tuominen ProAgria Pohjois-Savossa.

Kuva: Niels Andresen esitteli kokemuksia väkirehumäärän alentamisesta Ruotsin maitotiloilla

Jaa