Kannattaako viljan varastointi?

Keskimääräisellä suomalaisella kasvinviljelytilalla on edessä todella haastavia aikoja. Jo kuluvasta vuodesta uhkaa tulla taloudellisesti kehno. Viljan hinta on ollut jatkuvassa laskussa muuttuvien kulujen jopa noustessa. Mikään ei viittaa tilanteen nopeaan korjaantumiseen. Päinvastoin olemme astumassa uuteen EU-tukikauteen ja näyttää vahvasti siltä, että on alettava henkisesti valmistautua tilakohtaisen tukipotin pienenemiseen, jopa radikaalisti. Kun talous vedetään yhä kireämmälle, on velkaisella kasvinviljelytilalla usein vain kaksi mahdollisuutta, joko karsia kuluja tai karsia kuluja.

Suomalaisen viljanviljelijän päähän on taottu ajatusmalli, josta on hankala irrottautua. Vilja kylvetään keväällä maahan vailla varmaa tietoa ostajasta tai myyntihinnasta. Vilja puidaan, varastoidaan omaan siiloon ja jäädään odottamaan hinnannousua, jonka on määrä tapahtua kevättalvella. Jos peltopinta-ala kasvaa, kuivurin viereen rakennetaan lisää varastointipyttyjä, jotta kaikki osoitteeton vilja saadaan omaan varastoon odottamaan hinnannousua.

Myyntiä hajauttaen

Olemme tottuneet viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana suuriin viljan hintavaihteluihin. Viljelijän taktiikkana saattaa olla varastoida viljaa ylivuotisesti, jolloin parasta hintaa voidaan hakea ja spekuloida usean vuoden jänteellä. Vertailukohtana tällaiselle taktiikalle toimii viljan myyntiajankohdan mahdollisimman hyvä hajautus, eli viljan myyminen mahdollisimman laajalla aikavälillä hinnoitellen pieniä eriä pitkin vuotta, vaikkapa 3 kertaa kuukaudessa. Ns. keskihintasopimusten käyttö toimii samoin perustein. Tarkasteltuna esimerkiksi 10 vuoden aikajänteellä myyntien hyvä hajautus tuo markkinoilta lähes Suomen viljamarkkinoita mukailevan keskihinnan. Usean vuoden varastointitaktiikan onnistuminen edellyttää siis, että 10 vuodelta laskettu spekuloijan todellinen keskihinta on hajautushintaa parempi. Tässä ei todellisuudessa onnistu kukaan. Nykyinen kolmen vuoden hinnanlasku toimii hyvänä esimerkkinä, harvan varastot kestävät kolmen vuoden satoa, esimerkiksi kauraa on nyt myytävä pakolla pohjahintaan.

Negatiivinen korko kaivertaa

Varastointitaktiikassa on todellinen keskihinta laskeakseen otettava huomioon myös ylimääräiset varastointikulut, joita kertyy lähinnä investoinneista siiloihin sekä negatiivisesta korosta, kun viljatulo ei olekaan kasvamassa korkoa tai lyhentämässä tilan velkaa, vaan makaa viljana varastossa. Tämä korkokulu leikkaa yllättävän suuren osan odotetusta seuraavan vuoden hinnannoususta. Jos markkinoilta kuitenkin saa keskimääräistä parempaa hintaa 10 vuoden ajalta ja voitto kattaa vielä varastojen teon sekä korkokulut, voi itseään onnitella suuresti. Siinä tapauksessa lahjakkuus menee varmasti hukkaan traktorin penkillä istuessa.

Kulut kuriin kaikin keinoin

Varastointikuluja on karsittava kaikin keinoin. Kasvivalikoimaa muuttamalla tai monipuolistamalla voi välttää turhan siiloinvestoinnin. Myös kiinteähintainen sopimus mahdollistaa usein viljan toimituksen ilman varastopainetta. Ulkopuoliselta taholta vaikkapa kahdeksi kuukaudeksi vuokrattavat siilot muodostavat hyvän vertailupohjan investoinnin järkevyydelle. Jos viljelijä kuitenkin luottaa omiin spekulointikykyihinsä ja ennustaa hintojen nousevan kevättä kohti mentäessä (vaikka näin ei viime vuosina ole juuri tapahtunut), toimii hyvänä työkaluna vaikkapa keskihintasopimus, jossa viljan toimitus tapahtuu esimerkiksi puintien jälkeen ja hinta muodostuu usean kuukauden keskiarvona. Yksi mahdollisuus on myös myydä vilja pois ja käydä samalla määrällä futuuri- tai optiokauppaa hyötyäkseen tulevista nousuista. Tässä käyttömuodossa johdannaiskauppa ei sisällä juurikaan sen enempää riskiä kuin viljan varastoon panttaus tulevien vuosien hinnannousua odotellen.

Ota yhteyttä, jos haluat keskustella kanssani viljan markkina-asioissa!

Kasvintuotannon Huippuosaaja Jussi Nurkka.

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

Muualla blogeissa

  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.