Vuodesta 2014 povataan hyvää mallasohravuotta niin tuottajille kuin valmistajillekin

Osallistuin viime viikon torstaina 23.1.2014 Viking Maltin järjestämään seminaariin Lahdessa. Tupa oli täysi (yli 130 henkeä), joten myös viljelijöillä on aiheeseen kiinnostusta ainakin Lahden suunnalla.

Tärkeimpänä päivän tietona oli tietysti syksyn 2014 julkistettu termiinihinta, joka on 175 €/tn. Se ei ole huono noteeraus tässä markkinatilanteessa. Tulevaa on vaikea ennustaa, mutta tuo hinta kertoo ainakin Viking Maltin toiveikkuudesta vuotta kohtaan, sekä heidän tarpeestaan saada kiinteähintaisia viljelysopimuksia. Ns. kolmikantasopimuksista luovutaan ja tuottajien kanssa on tavoitteena tehdä suoria sopimuksia.

Mallasohran hintapreemio eli hintaero rehuohraan on ollut kärjistetysti suurempi idässä ja Etelässä kuin Pohjanmaan suunnalla. Jos EU-alueen ohra-ala todellakin pienenee tänä vuonna kuten ennustettua, on mallasohra varteen otettava vaihtoehto ensi kevään kylvöille, mutta sen sopimuksen se sitten vaatii. Viljelijän kannattaa olla itse aktiivinen niin lajike- kuin sopimusteknisissä asioissa. Myös hinnasta on mahdollista neuvotella, varsinkin jos rahtikustannukset kasvavat suuriksi. Hyvälaatuisen sadon haltijalla on hyvät asetelmat hintaneuvotteluissa.

Ota yhteyttä, jos haluat keskustella kanssani viljan markkina-asioissa!

Kasvintuotannon Huippuosaaja Jussi Nurkka.

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

Muualla blogeissa

  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.