Yritysten ja maatilojen energiatehokkuudessa potentiaalia – yhteistyöstä voimaa toteutuksiin

29.01.2016

Mediatiedote 29.1.2016
ProAgria Keskusten Liitto

Energiatehokkuudesta kilpailukykyä maaseudulla -hanke järjesti hanketreffit Oulussa 27.1. ja Seinäjoella 28.1. Hanketreffit kokosivat hanketoimijoita, rahoituksen ja hallinnon edustajia sekä energianeuvojia keskustelemaan ja lisäämään yhteistyötä hankkeiden toteutuksessa ja tiedottamisessa. Päivä koostui asiantuntija-alustuksista, hanke-esittelyistä, ryhmätöistä ja yritysvierailuista. Vastaavat tilaisuudet järjestetään myöhemmin myös Vantaalla ja Joensuussa.  – Energiansäästöpotentiaali maatiloilla on jopa tuhansia euroja ilman investointeja.  Energiakustannus esimerkiksi maitolitrassa on jopa kymmenen prosenttia tuottajahinnasta. Vaihtelu on kuitenkin suurta, kertoo hankkeen projektipäällikkö Maarit Kari ProAgria Keskusten Liitosta.

Käytännön esimerkkejä ja innostavia tutustumiskohteita

Hanketreffeillä suunniteltiin yhteisiä toimia hankkeiden välillä. – Erityisesti toivottiin laskelmia energiantuotantoyksiköistä, videotallenteita energiatehokkaista ratkaisuista, hyvistä käytännön kohteista sekä näkyvyyttä paikalliselle toiminnalle ja maatilan energiapalveluille. Tutustumiskohteista eri maakunnissa kaivattiin helposti löytyvää tietoa. Kehittäjistä, hanketoiminnasta ja vierailukohteista onkin tekeillä karttapohjainen palvelu hankkeen sivuille, kertoo Kari.

Iin Micropoliksessa tutustuttiin innostaviin esimerkkeihin siitä, miten kunta voi kehittää energiatehokkuutta, toiminnan laatua, uusiutuvan energian käyttöönottoa ja nuorten tietoisuutta ympäristötehokkuudesta. Iin kunta säästää energiakustannuksissa satoja tuhansia euroa vuodessa. Yhtenä HINKU (hiilineutraali)-kuntana Ii näyttää, miten 10 000 asukkaan energiatehokkuussopimukseen sitoutunut kunta voi tehdä merkittäviä tekoja.

Juustoportti kasvatti tuotantoaan puolella, energiankulutus lisääntyi vain 10 %

Juustoportti on esimerkki energiatehokkuussopimuksen tehneestä elintarvikeyrityksestä, joka on toteuttanut tuotannossaan huomattavia energiatehokkuustoimenpiteitä. Juustoportti kasvatti tuotantoaan puolella, energiankulutus lisääntyi vain 10 %. Toimitusjohtaja Timo Keski-Kasari korosti ratkaisujen käytön ja toteutuksen yksinkertaisuuden tärkeyttä. Uudistusten toteutuksessa todettiin, että oli vaikea löytää asiantuntemusta, joka kattaisi sekä lämmityksen että jäähdytyksen. Erinomainen osaaminen esimerkiksi prosessilämmön tuottamisessa ei välttämättä realisoidu lämmön ja jäähdytyksen tarpeen yhdistelmässä. Hanketreffit tutustuivat Juustoportin lisäksi Jalasjärvellä ”Wind World”-tuulivoimalaan.

Tiedot ja palvelut entistä tehokkaampaan käyttöön

Energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian käyttöönoton lisäämiseen on saatavilla neuvontaa, rahoitusta ja kehitystoimintaa. Energiatehokkuuden koordinaatiohanke välittää ja kokoaa tietoa, laskelmia, rahoitusmahdollisuuksia ja havainnollista viestintämateriaalia energiasta ja energiapalveluista. – Monia asioita voidaan tehdä keskitetysti. Tietoa ja esimerkkejä energiaratkaisuista ja energiatehokkuuden kehittämisestä välitetään uutiskirjeissä, koulutuksissa, tapahtumissa ja hankkeen lähiaikoina avattavalla kotisivulla. Nettisivut tulevat toimimaan hankkeiden näyteikkunana ja navigaationa sekä lähdemateriaalina palveluihin, investointien suunnitteluun ja kehitystyöhön, kuvailee Kari tulevia toimia.

Suomessa on valtakunnallisia ja paikallisia toimijoita kuten ELY-keskukset, Energiavirasto, Maaseutuverkostopalvelut, Motiva, alueelliset energiatoimistot, ProAgria ja Metsäkeskus. Lisäksi on hanketoimijoita ja Leader-toimintaryhmiä. Energiatehokkuuden koordinaatiohankkeen on tarkoitus osaltaan kehittää energia-asioiden viestintää ja maatilojen energiapalvelujen käyttöä.

Energiatehokkuussopimustoiminnan toimenpideohjelmat ovat toimialakohtaisia

Energiatehokkuussopimukset ovat tärkeä osa Suomen sitoumuksista kansainvälisissä ilmastosopimuksissa. Niiden avulla arvioidaan saavutettavan 60 % Suomen energiansäästötavoitteista. Sopimus mahdollistaa suuremman tuen esimerkiksi energiatehokkuusinvestoinneissa. Energiatehokkuussopimusten vastuuorganisaatio on Energiavirasto.

Neuvontaa, investointitukea, rahoitusta selvityksiin ja kehittämishankkeisiin

Maaseutuohjelma eli Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma on kansainvälisiin kehittämistavoitteisiin kiinnitetty työkalupakki, joka edistää maaseudun elinkeinojen kilpailukykyä. Neuvo 2020 -palveluihin sisältyvä Maatilan energiasuunnitelma on yksi tärkeimpiä neuvollisia työkaluja energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian käytön eteenpäinviennissä.

Tärkeimmät ratkaisut energiatehokkuudessa ja uusiutuvan energian käyttöönotossa tehdään investointivaiheessa. Investointituet kohdennetaan kansallisia ja kansainvälisiä tavoitteita palveleviin tuotannollisiin investointeihin ja energiaratkaisuihin maataloudessa sekä maaseudun yritystoiminnassa. Energiapalveluna lasketaan muun muassa energiainvestoinnin kannattavuutta.

Alueelliset ja valtakunnalliset kehittämishankkeet välittävät tietoa, kouluttavat, kehittävät uutta ja edistävät uudentyyppisten investointien syntymistä selvityksin ja tunnistamalla potentiaalisia toimijoita ja yhteistyökumppaneita. Leader-toimintaryhmät palvelevat maaseudun asukkaita toteuttamalla yleishyödyllisiä hankkeita ja investointeja. Niihin liittyy usein myös energiaratkaisuja, joiden valinnassa tarvitaan helposti sovellettavaa tietoa. 

Lisätietoa hankkeesta ja hanketreffeistä

Valtakunnallinen Energiatehokkuudesta kilpailukykyä maaseudulla -koordinaatiohanke välittää tietoa energiasta, energiatehokkuudesta ja kehittämishankkeista. Koordinaatiohanke tukee maatilojen energiasuunnitelmien tekemistä ja markkinointia sekä suunnittelee maaseudun muille yrityksille hyödyllisiä energiapalveluja koko toimijakentän kanssa. Hanketta rahoittaa EU:n maaseuturahasto. Seuraavat tilaisuudet järjestetään Vantaalla 9.2. ja Joensuussa 11.2.2016.

Lisätietoa

Maarit Kari

ProAgria Keskusten Liiton kehityspäällikkö
Energiatehokkuudesta kilpailukykyä maaseudulla -hankkeen projektipäällikkö
puhelin 020 747 2488, maarit.kari@proagria.fi

 

 

 

Jaa

Artikkelit

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.