Lammastalous nousussa, lampaanlihan vahvuutena vastuullisuus ja suoramyynti

15.04.2019

Suomen lammastalouden trendi on nouseva, koska tilakoot ovat kasvussa. Kuluttajat arvostavat vastuullista suomalaista lampaankasvatusta, mutta koko ketjun vahva toiminnan kehittäminen tilalta kuluttajalle on vielä kesken. Sen takia joka kaupassa ei ole tarjolla suomalaista lampaanlihaa ja valmisteita. - Suurin osa kotimaisesta karitsasta myydään tuoreena. Talven teurasruuhkien vuoksi tänä pääsiäisenä on myös pakastettua kotimaista karitsan lihaa tarjolla, sanoo ProAgria Etelä-Pohjanmaa lammas- ja vuohitilojen erityisasiantuntija ja valtakunnallisesta kehittämisestä vastaava Milla Alanco-Ollqvist.

Tilanteeseen yritetään vastata perustamalla tuottajaorganisaatioita, joiden tarkoitus on tehostaa tuotantoketjun toimintaa muun muassa lisäämällä tuotannon organisointia ja markkinointia.

Lammasyritykset ammattimaistuvat ja luovat yrittämistä ympärilleen

Maatilojen kehitysnäkymäennusteiden mukaan lammastiloilla uuhien määrä tilaa kohden kasvaisi 2025 mennessä 90 uuheen, mutta uuhien kokonaismäärä pysyy kuitenkin nykyisellä tasolla noin 72 000 uuhessa. Lammastiloista 73 % aikoo jatkaa toimintaansa ja rakennusinvestointeja aikoo tehdä 47 %.

- Ammattimainen toiminta on tuonut lisää lammasyrityksiä palvelevia yrityksiä esimerkiksi rehu- ja tarvikefirmoja, ammattikeritsijöitä ja hyviä eläinlääkäreitä, sanoo ProAgria Etelä-Suomen lammas- ja vuohitilojen erityisasiantuntija ja valtakunnallisesta kehittämisestä vastaava Kaie Ahlskog.

Suoramyynti tuo markkinoille laajasti tuotteita

Lammastiloilla suoramyynti on yleistä. Suoramyynti on mahdollisuus tarjoa asiakkaille erilaisia makuelämyksiä: savustettuja tuotteita, makkaroita, lihaleikkeitä, säilykkeittä. - Lampurit ovat olleet erittäin kiinnostuneita tuotteiden kehittämisestä ja yhteistyöstä teurastamoiden ja leikkaamoiden kanssa. Tavanomaisen tarjonnan, pääsiäispaistin, lisäksi on tarjolla erikoisleikkeitä nopeaan lounasruokavalmistamiseen ja grillaamiseen, kuvaa Alanco-Ollqvist.

Suoramyynnin lisääntyminen vaikuttaa positiivisesti tilojen kannattavuuteen, mutta hintakilpailu ulkomaisen lihan kanssa tuo haasteita markkinointiin ja myyntiin. - Suoramyynti tarjoa mahdollisuuden kuluttajalle ostaa paikallisia tuotteita. Asiakkaat palaavat tutulle suoramyyntitilalle, jos laatu, palvelu ja tarjonta miellyttävät. Silloin tarttuu usein mukaan myös villalankoja tai talja, sanoo Alanco-Ollqvist.

Kotimainen lammas on paras valinta

Monta sataa lampuria on liittynyt vapaehtoisesti lampaiden hyvinvoinnin parantamisen tukiehtoihin. - Se tarkoittaa, että lampailla on hyvät olosuhteet karitsoinnissa, karitsoille on karitsabaari, uuhilla ja pässeillä on enemmän tilaa. Hyvin voivalla uuhella on kaunis villa, keritty oikeaan aikaan ja tilat voivat hyödyntää villat. Ruokinta on kaikille ryhmille tarkistettu, analysoitu ja mietitty, myös laidunnuksen osalta on etukäteen kirjattu suunnitelma. Kotimainen lammas on hyvä valinta, sanoo Ahlskog ja lisää, - Kevään edetessä lampaat pääsevät kesätöihin laitumelle maisemanhoitoon.

Lisätietoja

ProAgria Etelä-Pohjanmaa, lammas- ja vuohituotannon erityisasiantuntija Milla Alanco-Ollqvist, puhelin 040 7060 558, milla.alanco-ollqvist@proagria.fi

ProAgria Etelä-Suomi, lammas- ja vuohituotannon asiantuntija Kaie Ahlskog, puhelin 0400 731 811, kaie.ahlskog@proagria.fi

 

Alueelliset lammasasiantuntijat, sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@proagria.fi

Uusimaa ja Nylands Svenska, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Häme, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala ja Finska Hushållningssällskapet ProAgria Etelä-Suomi, Näsilinnankatu 48, PL 97, 33101 Tampere

Kaie Ahlskog, puhelin 0400 731 811

Marja Jalo, puhelin 040 572 8387

Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala, ProAgria Etelä-Savo, PL 28, 51901 Juva,

Sari Heltelä, puhelin 040 5937528

Niina Saastamoinen, puhelin 040 735 9912

Etelä- ja Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Österbottens Svenska Lantbrukssällskap, ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki

Milla Alanco-Ollqvist, puhelin 040 7060 558

Sini Sillanpää, puhelin 043 8250 526

Oulu, Kainuu ja Lappi, ProAgria Oulu, Kauppurienkatu 23, PL 106, 90101 Oulu

Milla Sirviö, puhelin 043 8272999

Jaa

Artikkelit

  • Lammas ja vuohi

    Tarjoamme lammas- ja vuohitilan tarpeisiin ja tueksi kannattavuuden parantamiseen ammattitaitoisen asiantuntijajoukon ja kattavat palvelut.

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa
    Maksa verkossa, suorita sähköisesti ja hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.